Parempi on hankkia viisautta
25.04.2012 | 14:47
Sananlaskujen kirjassa Raamatussa on paljon viisauden sanoja ihmisille. Yksi helmi on “Parempi kultaa on hankkia viisautta, kalliimpi hopeata hankkia ymmärrystä.” (Sananl. 16:16) Rami Lehtola kehotti kuulijoita VH-illassa 24.4. hankkimaan tätä kultaakin kalliimpaa omaisuutta.
Elämämme muodostuu siksi, mitä se on sen pohjalta, mitä olemme menneisyydessä päättäneet. Se, mitä olemme tänään, on seurausta eilisen päätöksistä.
“Tätä voi soveltaa esimerkiksi koulutukseen. Se, mitä nuori päättää tänään, vaikuttaa hänen elämäänsä tulevaisuudessa”, Lehtola totesi. “Tarvitsemme siis viisautta.”
Viisautta voi hankkia ainakin kolmella Raamatun mainitsemalla tavalla. Yksi niistä on Jumalan pelko (Sananl. 9:10). Tässä yhteydessä pelolla ei tarkoiteta vääränlaista pelkoa, jonka vallassa ihminen pälyilee taivaalle peläten, että Jumala kohta pudottaa kuuman kiven tai antaa salaman iskeä ihmiseen. Jumalaa ei pelätä edellä kuvatulla tavalla, vaan pelko on kunnioitusta Jumalan pyhyyttä kohtaan.
Viisautta voi myös pyytää Jumalalta (Jaak. 1:5). Jumala ei naura ihmiselle tämän pyytäessä viisautta, vaan haluaa todella antaa sitä. Jumalan kanssa kannattaa olla yhteydessä usein myös tässä asiassa.
“Älä etsi viisautta Cosmopolitanista tai Anna-lehdestä. Älä etsi sitä Hesarista tai jonkun blogista. Pyydä sitä Jumalalta!”, Lehtola kehotti.
Raamattu kehottaa myös hakeutumaan viisaiden seuraan (Sananl. 13:20). Lehtola kertoi esimerkin, jossa Life Churchin pastori Craig Groeschel kipuili pastoriksi siirtymisen ja rahakkaan maallisen työn välillä. Hän keskusteli asioista mentoripastorinsa kanssa ja sai ohjeen: “Jos olet varma siitä, että ottamalla hyväpalkkaisen työn miellytät Jumalaa enemmän, ota se. Jos olet epävarma, valitse pastorin työ.”
Valoisassa illassa kuultiin Jumalalle tehtyjä lauluja, ylistyslauluja, Elizan ja Jonnen esittäminä. Raikas musiikki vei kuulijat Jumalan maailmoihin. Mukavana uutuutena saatiin kuulla myös Happoradion tutuksi tekemä Pelastaja-kappale. Hyvin se toimikin herkällä naisäänellä tulkittuna. Ilta jatkui kahvin ja teen sekä runsaiden herkkujen äärellä.
Illassa myös muistutettiin taloudellisista tarpeista ja Aikuinen kaupungilla -työn tarpeista. Lahjoitukset voi suunnata suoraan VH-yhdistyksen tilille 111330-617759, ja katupartiotyöstä (Aikuinen kaupungilla) voi olla yhteydessä Tyttiin. Lisää aktiivisia tarvittaisiin mukaan työhön.
Illan puhe kuunneltavissa allaolevasta ‘mp3’-linkistä.














