Lucian päivän blues

Nyt syntyy blues, ei se tarvi tarinaa.
Kun lyö todellisuus, rajuna tajuntaan.
Ei anteeks pyydä, eikä armoa anele

Ei elämä päästä meitä helpolla.
Voi vain odottaa, antaa kaiken olla vaan.
Tai muuttaa paljon, vaikka vähän kerrallaan.

Joulukuisen tiistai-illan hämyssä Vedä Henkeä Clubille kokoontui salin täydeltä väkeä kuuntelemaan laatumusiikkia. Jari Rannanjärven luotsaama blues- ja jazzhenkinen trio oli jo etukäteen päättänyt laittaa parasta pöytään. Eikä kattaus jättänyt ketään kylmäksi. Ammattimiesten varmoin ottein trio johdatteli kuulijoita kohti joulun aikaa.

Illan listalla oli muutama vanha, tuttu kappale, jokunen uusi tuotos ja sopivasti soviteltuja joululauluja. Suomalaiseen tapaan yleisöllä menee aikaa, ennenkuin se lämpiää ja uskaltaa elää edes pikkuisen mukana. Siitä huolimatta sisällä jubileeraa. Yksi vakiokuulijoista totesikin illan päätteksi, että “Nämä ovat niitä minun virsiäni”.

Laulujen välillä Rami Lehtola muistutteli lyhyen puheen kautta, kuinka tärkeää on pysähtyä jä nähdä kauneus. Lehtola käytti esimerkkinä tunnettua Joshua Bellin tapausta. Bell, kallispalkkainen huippumuusikko soitti kokeeksi 3,5 miljoonan Stradivariustaan vilkkaalla metroasemalla nähdäkseen, että tunnistavatko ihmiset laadukkaan ja hyvä musiikin, kun se annetaan tavallisesta poikkavassa paikassa. 100 dollarin pääsylippuja konsertteihinsa myyvä Bell näki 1097 ihmisen menevän ohitse. Hän tienasi katusoittajana 32 dollaria ja vain muutama pysähtyi kuuntelemaan. Lehtola vertasi Belliä, viulustien kuningasta toiseen, 2000v sitten syntyneeseen kuningasten kuninkaaseen, jota meidän on edelleen vaikea tunnistaa.

Illasta jäi kaikille hyvä maku. Laadukasta musiikkia on aina ilo kuunnella. Eikä tässäkään illassa tehty poikkeusta laadukkaan tarjoilun kohdalla. Innokkaasti porukka kävi kahvikuppiaan täyttämässä ja hyvä niin. Näistä muodostuu yksi upea tapa viettää Lucian päivää.

Voit kuunnella Ramin lyhyen puheen tuosta alla olevasta mp3-linkistä.