Titta Pääkkö solistina Eero Kujala ja kitara Erkki bassokitaran varressa Pirjon viimeiset vastuut Ystävien halaus Bändiä lavalla Eemeli rummuissa Veljekset musisoimassa Eero ja Erkki Kujala Titta ja asenne Rami Lehtola puhumassa Rami selvästi mittaa jotakin Välillä pitää yleisöä rauhoitella? Tänään oli sali täynnä yleisöä Upea kuva Titasta Eero

Elämän riemua ja eron haikeutta

12.10.2011 | 08:41

Tiistai-ilta Vedä Henkeä Clubilla tarjosi täydelle salille tunteita koko skaalan täydeltä. Illan aloittivat upeasti Titta Pääkkö ja Kujalan perhe. Upea-ääninen Titta lauloi itsensä kerralla kuulijoiden sydämiin ja Eeron, Erkin ja Eemelin soitto alkaa todella löytää uomansa. Erityisesti Eemeli Kujalan työskentely rumpusetin takana oli hienoa katseltavaa.

Elämässä tulee eteen tilanteita, jotka ovat samalla kertaa täynnä riemua ja haikeutta. Vedä Henkeä -seurakunnan elämässä tiistain ilta oli juuri sellainen hetki. Seurakunnan kantaviin voimiin kuuluva Pirjo Kujala oli samalla viimeistä kertaa musiikkivastuussa Jumalan johdattaessa häntä uusiin maisemiin ja toisenlaiseen elämänvaiheeseen. Seurakunnan puolesta Pirjoa muistettiin kukin ja pienen lahjan kera, mutta mitkään kiitokset tai lahjat eivät riitä kuvaamaan sitä kiitollisuutta jota me kaikki tunnemme siitä etuoikeudesta, että olemme saaneet pitää Pirjoa keskellämme. Toivomme Pirjolle ja hänen perheelleen siunausta, menestystä ja johdatusta tuleviin päiviin.

Illan puheosuudessa pastori Rami Lehtola lopetteli ‘Näetkö hänet’ -sarjaa. Illan kysymys oli: Näetkö hänet elämäsi vaikeuksissa. Taustakertomuksena Lehtola käytti sokean Bartimaioksen tarinaa Markuksen evankeliumin kymmenennen luvun lopusta.

Lehtola esitteli viisi asiaa, jotka me kaikki voimme oppia Bartimaiokselta silloin, kun elämme vaikeita aikoja:

1. Älä odota täydellisiä olosuhteita.
2. Keskity siihen mitä sinulla on.
3. Älä lannistu muiden mielipiteistä.
4. Jeesus kuulee epätoivoisen huudon.
5. Seuraa Jeesusta, kun ajat kääntyvät hyviksi.

Jos haluat tietää, miten näihin teeseihin päädyttiin, niin kuuntele tiistain puhe kotonasi.

Upea tarjoilu kruunasi hienon ja haikean illan. Tähän iltaan mahtui paljon naurua ja paljon kyyneleitä. Niistä kai muodostuu onnellinen elämä.

Puhe kuunneltavissa klikkaamalla alla olevaa mp3 -kuvaketta.