Mato nimeltä Uolevi
05.10.2011 | 19:00
VH-illassa jatkettiin teemaa Näetkö hänet. Tällä kertaa näkökulma oli Jumalan suuruudessa. Musiikista vastasi Johannes Ahlvik yhdessä Eva-vaimonsa kanssa.
Jumalaan uskova kohtaa joskus elämässään epäilyksiä. Jos maailmassa tapahtuu paljon pahaa, voiko Jumala olla olemassa tai kaikkivaltias? Rami Lehtola asetti saarnassaan asioita oikeaan perspektiiviin. On olemassa kiistattomia tosiasioita, kuten se, että olemme olemassa ja että elämme siitä, mitä on olemassa. Maapallo pyörii radallaan, meillä on sopivasti lämpöä, vettä ja ilmaa.
“Minulle kaikki tämä puhuu siitä, että on olemassa Jumala, joka on kaiken takana”, Lehtola kertoi. “Toinen vaihtoehto on, että kaikki on syntynyt tyhjästä.”
Historiallinen henkilö, Jeesus Nasaretilainen, puuseppä, eli n. 2000 vuotta sitten. Tämän toteamiseen ei tarvita uskoa, vaan se on kiistaton tosiasia. Samoin on se, että tämän puusepän opetukset vaikuttivat moniin aikalaisiin ja että nykyisinkin hänen sanomaansa uskoo noin kolmannes maapallon väestöstä.
Lehtola otti esimerkiksi madon nimeltä Uolevi. Mato on jonkun rakas lemmikki. Madolle voi yrittää opettaa matematiikkaa, mutta Uolevi-parka ei opetuksesta hyödy. Vaikka Uoleville selittäisi kuinka havainnollisesti tahansa, se ei koskaan tule ymmärtämään, koska se on mato.
“Ei auta, vaikka neljän nallekarkin avulla selittäisi, että kaksi nallekarkkia plus kaksi nallekarkkia on yhteensä neljä”, Lehtola hauskutti yleisöä.
Vaikka emme ole matoja, eikä Jumala ihminen, samalla tavoin meidän on joskus täysin mahdotonta ymmärtää Jumalan asioita.
Lehtola kertoi esimerkin Johanneksen evankeliumista (9:1-38), jossa Jeesus parantaa sokean omituisella tavalla. Hän sylkäisee maahan, tekee mudasta tahnan, sivelee sokean silmiin ja käskee peseytyä. Sokea paranee. Uskonnollinen älymystö, fariseukset, syyttävät Jeesusta sapattina parantamisesta ja yrittävät puristaa sokealta tunnustuksen. He haluavat leimata Jeesuksen lain rikkojaksi ja syntiseksi, koska sapattina ei saanut tehdä juuri mitään, jottei vahingossa tulisi tehneeksi työtä.
“Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.”
Kristittykin voi todeta saman elämässään. Olimme ennen sokeita, alkoholin orjia, pornoriippuvaisia ja kaikista muista synneistä kärsiviä. Nyt voimme todeta, että vaikkei kaikkea voikaan ymmärtää, kunnian voi silti antaa Jumalalle.
Johannes Ahlvik soitti herkän, akustisen paketin. Myös Eva oli mukana yhdessä laulussa. Lahjakas pariskunta jakoi siunauksensa musiikin kautta samassa illassa, jossa he vetivät myös lasten Tähtijengin. Lastentyöhön kaivataankin kipeästi uusia tekijöitä. Myöskään keittiö ei toimi ilman ahkeria käsiä. Uudet työntekijät voivat ottaa yhteyttä Rami Lehtolaan tai suoraan lapsi- ja keittiötyössä toimiviin.
Voit kuunnella illan puheen allaolevaa mp3-linkkiä klikkaamalla.















