Perheväen kanssa
09.06.2011 | 17:47
Vedä Henkeä -illan teemana oli elämänsä jakaminen Jumalan perheväen kesken. Usein suomalaiset haluavat jääräpäisesti selvitä kaikesta itse. Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan 94 prosenttia tuon maan asukkaista haluaa olla toisista riippumattomia ja itsenäisiä – siis selvitä kaikesta itse.
Haluun selvitä kaikesta itse sisältyy usein ajatus siitä, että mitään Jumalaa ei tarvita. Ihminen omassa erinomaisuudessaan haluaa selvitä elämästään ilman Jeesusta. Jumala kuitenkin loi ihmisen yhteyteen toistensa kanssa. Jo ensimmäisellä ihmisellä oli kaipuu jakaa elämänsä toisen ihmisen kanssa. Ihminen on luotu myös yhteyteen Luojansa kanssa.
Rami Lehtola kertoi koskettavan tarinan perheestä, jossa työ oli hallinnut vanhempien elämää. He Jumalan armosta kuitenkin puntaroivat arvomaailmaansa uudestaan ja päätyivät siihen, että perheen äiti jäi kotiin lasten kanssa. Tulotaso laski, mutta ratkaisut siihenkin löydettiin. Eräässä juhlassa kävi kuitenkin toteen jokaisen vanhemman painajainen: perheen 1,5-vuotias lapsi hukkui uima-altaaseen.
Surun keskellä tämä perhe sai kokea ihmeellisellä tavalla Jumalan huolenpitoa. Ystävät tekivät heille ruokaa kukin vuorollaan, samoin kukin vuorollaan tarjosi heille yösijan, kun paluu kuolemantaloon ahdisti. Jumalan perheväki itki itkevien kanssa.
Musiikissa kuultiin Pirjon, Iidan ja Heidin laulua. Suvivirsi kajahti komeasti yhteislauluna kesän ensimmäisenä hellepäivänä.
PS: Jos et vielä tunne yhteyttä Jumalaan ja hänen perheväkeensä, olet tervetullut Vedä Henkeä Clubille tutustumaan heihin! Jeesus voi olla sinulle muutakin kuin pelkkä seimen lapsi tai myyttinen hahmo. Saat turvata häneen arkesi keskellä.















