28.2. Pasi Turunen
15.02.2012 | 09:13
Helmikuun viimeisenä tiistaina Vedä Henkeä -illassa vierailee taatusti mielenkiintoinen vieras. Patmos-lähetyssäätiössä työtään tekevä Turunen on tunnettu apologeetikko ja mediamies. Turusen Uskon puolesta -blogilla on laaja lukijakunta ja hänet tunnetaan vahvana ja perusteellisen argumentoijana. Omassa profiilikuvauksessaan Pasi Turunen kirjoittaa seuraavaa:
Pasi Turunen (s. 1966) on radiotoimittaja, julistaja ja raamatunopettaja. Hänen raamatuntuntemuksensa ja kykynsä pureutua kiihkottomasti vaikeidenkin asioiden ytimiin on kuluneiden parinkymmenen vuoden aikana tullut tutuksi tuhansille suomalaisille kautta maan kristillisten radio-ohjelmien, puhekasettien, lehtikirjoitusten ja raamattutuntien välityksellä.
Siviilisääty: Jumalan armosta onnellisesti naimisissa (jo 25 vuotta!)
Työ: Toimittajana ja raamatunopettajana yhteiskristillisessä lähetys- ja kehitysapujärjestössä Patmos Lähetyssäätiö.
Opinnot: Ulkomaankaupan merkonomi, teologian maisteri (2008, Helsingin Yliopisto).
Pasi Turunen on kirjoittanut kolme kirjaa. Laajalti luettu ja kiitosta saanut Jehovan todistajia käsittelevä kirja “Vartiotorni – Valtakunta uudessa valossa” (Kuva ja sana, 2005, 2p.) vakiinnutti jo ensimmäisen painoksen ilmestyttyä (1995) paikkansa eräänlaisena alan perusteoksena. Toinen kirja “Homoseksualismi – Rakkautta ja Rajoja” (Kuva ja Sana, 2002) on kriittinen pamfletti parisuhdelakiin, sekä kiihkoton perusteltu puheenvuoro perinteisen kristillisen seksuaalietiikan puolesta. Tuorein teos on nimeltään “Uskon puolesta” (Kuva ja Sana, 2011). Kirjan alaotsikon mukaisesti se on tarkoitettu “Ihmisille, joiden mielestä kristinusko on ajattelemisen arvoinen asia”.
Reijo Telarannan Uskon puolesta -kirjasta tekemässä kirja-arvostelussa mainitaan, että “Kirjassa liikutaan jalat tukevasti maassa ja tämän ajan ilmiöitä suorasukaisesti tarkastellen. Erityisesti media kaikkine muotoineen ja ilmiöineen on Pasi Turusen tarkan katseen kohteena. Hän myös tietää mistä puhuu. Esittämiensä näkemysten todisteiksi hän tarjoillee valtavan määrän erilaisista dokumenteista koottuja lainauksia. Tämän ajan tapahtumien, ismien ja muotivirtausten lisäksi kirjassa tarkastellaan kristinuskon kehitystä sen alkuajoista näihin päiviin. Havaintojen perusteluiksi lukijalle tarjotaan tässäkin melkoinen määrä lainauksia kirkkoisien ja muiden vaikuttajien kirjoituksista.”
Tule mukaan VH-iltaan ja kuuntele aidon asiantuntijan ajatuksia. VH-ilta 28.2.2012 alkaa kello 18.30 osoitteessa Taljasepänkatu 14.















